Artikkelit

Suomen Musiikkikustantajat ry:n uudeksi puheenjohtajaksi Riku Salomaa

Suomen Musiikkikustantajat ry:n uudeksi puheenjohtajaksi Riku Salomaa

Väistyvä puheenjohtaja Tommi Tuomainen ja uusi puheenjohtaja Riku Salomaa

Suomen Musiikkikustantajat ry valitsi kevätkokouksessaan 16.4. hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi Nordic Music Partnersin toimitusjohtajan Riku Salomaan. Edellinen puheenjohtaja, Elements Musicin toimitusjohtaja Tommi Tuomainen, toimi tehtävässä 14 vuoden ajan. Yhdistys viettää tänä vuonna 50-vuotisjuhlavuottaan, minkä kunniaksi kevätkokouksen yhteydessä järjestettiin keskustelupaneeli  musiikkikustantamisen eri aikakausista.

Uusi puheenjohtaja Riku Salomaa toimii Nordic Music Partnersin ja Fried Musicin toimitusjohtajana ja osakkaana. Suomen Musiikkikustantajat ry:n hallituksessa hän on ollut mukana vuodesta 2022 ja varapuheenjohtajana edeltävän kauden 2025-2026. Salomaa toimii myös Teosto ry:n hallituksen varapuheenjohtajana.

– Musiikkikustantaminen on vahvasti kasvava toimiala niin globaalisti kuin kotimaassakin. Tämä näkyy muun muassa kustannetun musiikin merkittävässä osuudessa kaikessa musiikin kulutuksessa. Alassamme on valtavasti kasvupotentiaalia ja näen panostukset esimerkiksi teosvientiin äärimmäisen tärkeinä.

Salomaa kuitenkin näkee, että alan on oltava hereillä muutoksen tuulissa, joita musiikkiala kohtaa teknologian ja tekoälyn nopean kehityksen myötä.

– Meidän on hyödynnettävä muutoksen tarjoama mahdollisuus. Yhdistyksemme merkitys on suuri jatkossakin. Hallituksemme monipuolinen substanssi, toimiston huippuosaaminen ja hallituspohjan hallitut muutokset antavat vahvan pohjan onnistumiselle työssämme myös jatkossa, Salomaa lupaa.

Tuore puheenjohtaja Riku Salomaa

Tuomainen jatkaa hallituksen rivijäsenenä

Tommi Tuomainen valittiin puheenjohtajaksi vuonna 2012. Hallituksessa hän on toiminut vuodesta 2004 lähtien ja jatkaa sen rivijäsenenä edelleen.

– Tuntuu hurjalta, että kauteni puheenjohtajana kesti 14 vuotta! Loistavat toiminnanjohtajamme Pekka Sipilä ja Jari Muikku, sekä toimistolla Virpi Forsberg, Minna Auvinen ja Suvi Ahoniemi ovat panoksellaan tehneet tuosta ajasta sekä työstä nautittavan, Tuomainen sanoo.

Tuomaisen kauden aikana yhdistys teki laajaa vaikuttamistyötä mm. yhteishallinnointilain toimeenpanossa ja tekijänoikeuslain päivittämisessä, ja navigoi läpi koronavuosien sekä kulttuurialan leikkausten. Yhdistys oli mukana myös perustamassa Teoston kulttuurisäätiötä, syventämässä kansainvälistä yhteistyötä erityisesti Pohjoismaisten kustantajayhdistysten kanssa ja osallistui eri yhteisöjen omistajaohjaukseen. Tuomainen tiivistääkin, että tekemistä on riittänyt.

– Iso kiitos loistaville hallituskollegoille ja varapuheenjohtajille tuesta minulle ja panoksesta yhdistyksen eteen. Musiikkikustannustoiminta on kehittynyt yhä näkyvämmäksi ja merkittävämmäksi osaksi musiikkialaa, ja kustannetun musiikin merkitys ja arvo jatkaa kasvuaan. Onnittelut jäsenyrityksille ja yhdistykselle hyvästä työstä.

Tuomaisen omassa yrityksessä Elements Musicissa on alkanut uusi vaihe Sony-yhteistyön myötä.

– Tässä kohtaa minun onkin hyvä hetki laittaa paukkuja siihen ja karsia luottamustehtäviä. Luovun paikasta luottavaisin mielin, sillä olen varma siitä, että Rikulla on kaikki edellytykset viedä sekä hallitustyötä että yhdistyksen toimintaa uudelle tasolle, Tuomainen sanoo.

Uusi puheenjohtaja Salomaa kiittää Tuomaista siitä merkittävästä työstä, jota hän on alan eteen tehnyt pitkän kautensa aikana.

– Tehtävä ei ole ollut helppo ja täytettävät saappaat ovat siten suuret. Olen iloinen siitä, että Tommin substanssi on käytettävissämme jatkossakin niin hallituksen jäsenenä kuin oman yhtiönsä toiminnan kautta, Salomaa sanoo.

Muuten hallituksen kokoonpano pysyy samana kuin viime kaudella, paitsi että Henna Salmela (Fennica Gehrman) luopui paikastaan. Paikalle valittiin Jennah Vainio (Fennica Gehrman).

Kokonaisuudessaan uuden hallituksen kokoonpano on Riku Salomaa (puheenjohtaja, Nordic Music Partners), Jonnaemilia Karrus (Kaiku Songs), Kalle Kivelä (Canto-kustannus), Saara Konttinen (HMC Publishing), Marja Kortelainen (Warner Chappell Music Finland Oy), Tommi Tuomainen (Elements Music Oy) ja Jennah Vainio (Fennica Gehrman Oy). Yhdistyksen tavoitteena on, että hallitus edustaa mahdollisimman monipuolisesti jäsenistön laajaa genrekirjoa.

Suomen Musiikkikustantajat ry:n tuore hallituskokoonpano. Takarivissä Tommi Tuomainen, Riku Salomaa, Kalle Kivelä ja Jennah Vainio. Eturivissä Saara Konttinen, Marja Kortelainen ja Jonnaemilia Karrus.

Keskustelupaneelissa sukellettiin musiikkikustantamisen muutoksiin läpi vuosikymmenten

Yhdistyksen kevätkokouksen yhteydessä järjestettiin 50-vuotisjuhlapaneeli, jonka aiheena oli ”Musiikkikustantaminen tänään, eilen ja huomenna”.

Panelisteina kuultiin monia eri aikakausia kokeneet Arto Alaspää, Pekka Sipilä, Epe Helenius ja Niko Nordström sekä nykyisen hallituksen edustajina Marja Kortelainen ja Jonnaemilia Karrus. Keskustelun vetäjänä toimi Tom Frisk.

Yhdistyksen 50-vuotisjuhla huipentuu tämän vuoden Palkintogaalassa, joka järjestetään 10. syyskuuta.

Keskustelupaneelin juontaja Tom Frisk ja panelistit Niko Nordström, Pekka Sipilä, Epe Helenius, Arto Alaspää, Marja Kortelainen ja Jonnaemilia Karrus.

Yhdistys viettää 50-vuotisjuhlavuottaan.

Kuvat: Vivian Kosunen

Lisätietoja

Ahoniemi Suvi

Suvi Ahoniemi

Viestintäpäällikkö

050 5233 099