Artikkelit

Nordic Bridge Music yhdistyksen jäseneksi

Nordic Bridge Music yhdistyksen jäseneksi

Kevin Reynolds, Tommy Korpinen ja Tommi Kalenius, edessä Erroll Antonie. Kuva: Reshene Zievinger

Suomen Musiikkikustantajat ry toivottaa tervetulleeksi uuden jäsenkustantamon, Nordic Bridge Musicin.

Nordic Bridge Music on vuonna 2024 Kevin Reynoldsin ja Tommi Kaleniuksen perustama musiikkikustantamo ja uuden aallon musiikkiyhtiö, jonka kotipaikkana on Helsinki. Brittiläis-suomalaisena toimijana yhtiö on asemoitunut jo syntyessään kansainvälisen musiikkikentän toimijaksi.

Tiimiin kuuluu myös pitkän linjan musiikkiteollisuuden osaaja Tuomo ”Tommy” Korpinen sekä klassisen musiikin kentän huippuasiantuntija Satu Simola. Yhtiön taloushallinnosta vastaa Juha Hynynen, jolla on taustaa muun muassa Habbo Hotelin johtoryhmästä.

Musiikkikustantajana Nordic Bridge Music edustaa BMG Rights Managementia eksklusiivisella sopimuksella. Yhtiön tavoitteena on tuoda suomalaiseen musiikkikustannuskenttään vahvoja kansainvälisiä verkostoja, pitkäjänteisiä resursseja sekä sekä paikallisia että globaaleja menestymisen mahdollisuuksia eri genreissä toimiville tekijöille ja talenteille.

On hienoa päästä mukaan Suomen Musiikkikustantajien jäseneksi, kommentoi toimitusjohtaja Kalenius.

Musiikkialan hurja muutosvauhti ja uudenlaiset käänteet tuovat mukanaan valtavasti haasteita sekä mahdollisuuksia. Näistä on hyvä päästä oppimaan, jakamaan ja verkostoitumaan lisää. Toiminnanjohtaja Jari Muikun blogit ovat olleet jo rikastuttavaa luettavaa ja uskon, että järjestö tarjoaa kiinnostavia näköaloja musiikkikustantamisen kenttään, joka jo nyt on meille, tuoreelle toimijalle osa jokapäiväistä arkea.

 

Lisätietoja

Muikku Jari

Jari Muikku

Toiminnanjohtaja

040 719 7480