Artikkelit

Sepon huone yhdistyksen jäseneksi

Sepon huone -logo

Tuorein lisäys yhdistyksen jäsenrekisteriin on Saara Törmälän ja Aku Rannilan (kuvassa) Sepon huone Oy.

Sepon huone edustaa edellä mainittujen tekijöiden lisäksi Emmi Hakalaa ja Juho Kolaa. Emmi Hakala on ollut kirjoittamassa teoksia mm. Sara Siipolalle, joista ”Paskana” ja ”Juostaan” feat. Sexmane ovat olleet kuluvan vuoden menestyksiä. Juho Kola puolestaan on on ollut kirjoittamassa mm. Irinan ”Rikoskumppani” ja ”Juhlat mulle” -kappaleita. Sepon huoneen katalogiin kuuluu noin 250 julkaistua, pääosin suomenkielistä kappaletta.

Sepon huoneen kustannustoiminta perustuu mestari-kisälli -ajatukseen, jossa kokeneet musiikintekijät siirtävät biisinteko-osaamistaan eteenpäin nuorille tekijöille, näiden kanssa yhdessä työskennellen.

Tervetuloa yhdistyksen toimintaan mukaan!

Lisätietoja

Muikku Jari

Jari Muikku

Toiminnanjohtaja

040 719 7480