Musiikin suoratoistopalvelujen tilitysmallit pysyivät jokseenkin muuttumattomina 15 ensimmäisen vuoden ajan. Vallitsevaa pro rata -mallia on yritetty haastaa jo pitkään user centric -mallilla. Ensimmäinen merkittävä muutos tapahtui kuitenkin vasta äskettäin, kun Universal lanseerasi artist centric -mallin, ja Spotify ja Deezer ovat ryhtyneet soveltamaan tilityksissään striimien minimimääriä. Viimeisin lisäys tilityskeskusteluun on kuuntelun kestoon perustuva malli.
Entinen PRS for Musicin ja Spotifyn pääekonomisti Will Page julkaisi heinäkuussa ehdotuksen toteutuneeseen kuunteluun perustuvasta mallista (completion model), joka ei korvaisi jo olemassa olevia tilitysmalleja vaan täydentäisi niitä. Mallin perusidea on, että teokset, jotka kuunnellaan kokonaisuudessaan, saisivat suuremman tilityksen kuin teokset, joiden kuuntelu lopetetaan kesken kappaleen.
Kuuntelumallin plussat ja miinukset
Pagen mielestä vahvimmat argumentit kuuntelumallin puolesta ovat ne, että se olisi reilumpi kuin nykyinen pro rata -malli, ja se voitaisiin ottaa käyttöön ilman suurempia ongelmia jo olemassa olevien sopimusten ja kirjanpitokäytäntöjen puitteissa. Malli muistuttaisi perinteisiä radio- ja tv-esitysten korvauksia, jotka perustuvat soiton kestoon. Teoskohtainen tilitys muodostuisi sen mukaan, miten pitkään kuluttaja kuuntelee kutakin teosta. Tällöin päästäisiin eroon tilityksen kynnyksen nykyisin muodostavasta 30 sekunnin rajasta ja erityisesti siihen perustuvista erilaisista huijauksista.
Mallin suurimpana heikkoutena Page pitää sitä, että se suosisi radiokuuntelun kaltaista passiivista taustamusiikkikuuntelua, jossa ei juurikaan puututa musiikkivirtaan. Lisäksi se saattaisi olla ongelmallinen kestoltaan pitkille teoksille, joiden kuuntelu keskeytetään herkemmin kuin lyhyet pop-kappaleet. Ajan mittaan sekä tekijät että levy-yhtiöt saattaisivat myös ryhtyä lyhentämään julkaistujen teosten kestoa parempien korvausten toivossa.
Mallilla voisi olla Pagen mukaan epämieluisiakin sivuvaikutuksia kuten mahdollisia uusia kestoon perustuvia tilityskynnyksiä kuten 90 tai 120 sekuntia. Alan toimijat saattaisivat lisäksi ryhtyä suosimaan promootiotoiminnassaan lyhyimpiä teoksia, ja tekijät saattaisivat puolestaan muuttaa tapaansa kirjoittaa kappeleiden introja ja loppuhäivytyksiä.
Kuka voittaa ja mikä on reilua?
Will Page ennakoi, että ensimmäinen uutta mallia koskeva kysymys on ”kuka voittaisi ja kuka häviäisi”. Hän toteaa, että tätä ei voida arvioida suoraan suhteessa nykyiseen pro rata -malliin, sillä pelinsäännöt olisivat erilaiset. Jokaisessa tilitysmallissa on väistämättä omat voittajansa ja häviäjänsä, jotka selviävät vasta jälkikäteen. Korvausten jakaminen on aina nollasummapeliä – mikään tilitysmalli ei kasvata jaettavissa olevaa pottia.
Mielekkäämpää onkin pohtia sitä, olisiko tämä malli reilumpi, ja jos olisi, niin millä tavalla ja kenen kannalta – oikeudenomistajien, suoratoistopalvelujen vai kuluttajien? Artikkelissaan Page mallintaa todellisen datan pohjalta sitä, miten suuria muutoksia mallin soveltaminen saattaisi aiheuttaa yksittäisten teosten korvauksille. Tämäkin on luonnollisesti säädettävissä, kysymys on painotusten suuruudesta.
Kaiken kaikkiaan Pagen ehdotus on vakavan ja huolellisen pohdinnan arvoinen meilläkin, vaikka sen kohtalo riippuu ennen kaikkea alan suurimpien kansainvälisten toimijoiden näkemyksistä. Joka tapauksessa se pakottaa kaikkia osapuolia arvioimaan sitä, mikä määrittää viime kädessä yksittäisen teoksen ja äänitteen taloudellisen arvon, ja mikä on reilua kullekin osapuolelle.
Lisätietoja
