Musiikkituottajat IFPI Finlandin järjestämässä Emma-gaalassa palkittiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa vuoden musiikintekijä Emma-patsaalla. Kyseessä on Suomen ehkä merkittävin musiikkialan gaala, jossa palkitaan vuoden kaupallisesti menestyneimmät artistit, levyt ja biisit – ja nyt siis myös biisintekijät.
Tämä uusi kategoria tuntuu hyvältä ja merkittävältä tavalta saada biisintekijyys uudelleen näkyväksi. Me musiikkikustantajat pyrimme arjessamme myös nostamaan esiin tekijyyttä, mutta tämän parempaa väylää onnitella julkisesti ja palkita työssään menestyneitä tekijöitä televisionkin välityksellä on vaikea keksiä.
Tekijätietoja metsästämässä
Voittavan tekijän valinta tapahtui muutamassa osassa. Ensin Suomen Musiikintekijät ry:n toiminnanjohtaja Aku Toivonen kokosi raadin pohtimaan shortlistia. Tämän jälkeen esiraadin tuottama viisikko annettin päätuomaristolle arvioitavaksi ja he tekivät lopullisen päätöksen voittajasta.
Minulla oli ilo olla mukana esiraadissa, jossa istuivat lisäkseni Aku Toivonen, Virpi Eroma ja Riku Mattila, pohtimassa voittajaehdokkaita päätuomaristolle. Kuten Akukin kolumnissaan kirjoittaa niin lähdimme tutkimaan, ketkä säveltäjät ja sanoittajat olivat olleet mukana tekemässä viime vuonna menestyksekkäimpiä biisejä ja/tai albumikokonaisuuksia. Ryhmämme pohdintaa helpottivat IFPI:n puolelta tulleet käytännössä kaikkia ehdokkuuksia koskevat kriteerit, joten pystyimme keskittymään ehdot täyttävien tekijöiden tunnistamiseen.
Tekijätietojen löytäminen ei nykyään ole aina niin helppoa kuin luulisi! Perinteisten fyysisten levyjen mukana katosivat levynkansitaide sekä myös kattavat tiedot tekijöistä ja levyn teossa mukana olleista henkilöistä. Digipalvelut antavat nykyään onneksi vähintäänkin osviittaa siitä, keitä biisinteossa on ollut mukana. Teoston teosrekisteri kertoo sitten viimeistään totuuden – olettaen, että laulut on sinne tekijöineen rekisteröity. Käytimme tekijätietojen lähteenä pääasiassa Teoston rekisteriä.
Monia menestystarinoita
Iloksemme pääsimme lopulta toteamaan, että menestyneitä tekijöitä on paljon. Menestykset eivät ole keskittyneet vain muutaman tekijän käsiin vaan radio-, Spotify- ja albumilistojen hittien takaa löytyi hurja määrä talenttia, sekä konkareita että uusia tulevia tähtiä. Määrästä huolimatta päätökset olivat lopulta kuitenkin aika lailla helppoja. Erittäin hedelmällisten ja monitahoisten keskustelujen jälkeen saimme valittua päätuomaristolle shortlistin, jonka takana kukin meistä pystyi täysin seisomaan.
Ihka ensimmäisen Vuoden Musiikintekijä -palkinnon voittaja on jo tätä kirjoittaessa selvillä, joten haluankin vielä kerran onnitella Jonas Olssonia (ja tietysti kustantajaansa Isolla Music/Elements Musicia) mahtavasta duunista. Onnea!
Vinkkejä laulujen tekijätietoihin
Tässä vielä lopuksi asiasta kiinnostuneille muutamia hyväksi todettuja vinkkejä laulujen tekijätietojen etsimiseen:
1) Spotifyn “Show credits/ näytä tekijät” palkki, joka avautuu hiiren oikeata puolta klikkaamalla.
2) www.fono.fi äänitetietokanta (tiedot vuoteen 2022 asti)
3) Yhdysvaltojen tekijänoikeusjärjestö ASCAP:in avoin biisihaku
4) Musiikkiarkiston äänitelistaus (äänitteet vuodesta 1901 – 1999)
5) Suomessa laulujen tekijätiedoista parhaiten perillä on tietysti kustantajien lisäksi Teosto, joten reipas rimpautus Teoston asiakaspalveluun toimii myös aina
Lisätietoja

Marja Kortelainen
Creative Manager, Warner Chappell Music Finland