Pohdin vuosi sitten blogissani NFT:n eli non-fungible tokenin merkitystä musiikkialalle. Ennustin tuolloin, että NFT:tä tullaan tuskin käyttämään yleisesti valtavirran äänitebisneksessä, mutta se voi osoittautua arvokkaaksi työkaluksi kehitettäessä erilaisia digitaalisia oheis- ja lisätuotteita fanimarkkinoille. Arvio on toistaiseksi osunut pääosin kohdalleen.
NFT:stä puhuttaessa on ensinnäkin syytä muistaa, että kyse on vain teknologiasta eli se ei ole päämäärä sinällään vaan väline jonkun tavoitteen saavuttamiseksi. NFT ei myöskään ole erillinen saareke vaan orgaaninen osa uudenlaisia virtuaalisia tuotteita ja palveluja, joissa vain mielikuvitus määrittää rajat.
Artistivetoista kokeilua
Musiikkialalla NFT:n käyttö on toistaiseksi ollut pikemminkin artisti- kuin yhtiövetoista kokeilua. Keskeisin syy käyttää NFT:tä on ilmeinen. Suoratoistopalveluista saatavat tulot ovat keskimäärin niin pieniä, että taiteilijoille – ja toki myös yhtiöillekin – on tärkeää löytää uusia tulovirtoja. NFT:tä on käytetty monin eri tavoin eri tarkoituksiin: digitaalisiin sisältöihin, rahoittamiseen, virtuaalisiin fanituotteisiin, lipunmyyntiin ja monenlaisiin yhdistelmätuotteisiin.
Joissain tapauksissa NFT:tä on käytetty lähinnä hypetysasteen nostamiseen. Aika näyttää esimerkiksi sen, mitä Snoop Doggy Dogg konkreettisesti tarkoittaa äskettäin ostamansa Death Row Recordsin muuttamisella NFT-labeliksi. Samaan hengenvetoon on todettava, että viime aikoina isotkin levy-yhtiöt ovat ryhtyneet investoimaan erilaisiin metaverse-ja NFT-yhtiöihin, ja pilotoineet uudenlaisia liiketoiminnan muotoja.
Sen lisäksi, että NFT:n avulla on pyritty luomaan uusia tulovirtoja, ne ovat olleet tärkeitä keinoja sitouttaa faneja artisteihin aiempaa tiukemmin sekä muodostaa ja vahvistaa erilaisia yhteisöjä. Tämä puolestaan on avannut uudenlaisia mahdollisuuksia superfaneille suunnattuun lisämyyntiin.
Kovaa kritiikkiä
NFT:tä kohtaan on esitetty myös kovaa kritiikkiä. Yksi keskeisimmistä liittyy erilaisilla NFT-alustoilla rehottavaan piratismiin. Alustat eivät ole pystyneet tai halunneet varmistaa sitä, onko myyjillä aina oikeus kaupata digitaalisia tuotteitaan.
NFT-innostus onkin toistaiseksi muistuttanut 1800-luvun lopun kultaryntäystä, jossa mainareiden sijaan rikastuivat tarvikkeiden myyjät. NFT:n tapauksessa kyse on ollut (odotus)arvon kasautumisessa alustoihin: esimerkiksi OpenSea-alustan valuaatio kasvoi viime vuonna puolessa vuodessa 1,5 miljardista yli 13 miljardiin dollariin.
Toinen kritiikin kohde on ollut kestävän kehityksen näkökulma. Lohkoketjuteknologia ja kryptovaluutat ovat valtavia sähkösyöppöjä eivätkä siten ole erityisen ympäristöystävällisiä. Eri NFT-alustat ovatkin kilpailleet siitä, ketkä ovat aidosti vihreitä palveluja. Ekoarvoja korostavien myyjien omalle vastuulle on jäänyt arvioida, onko todellisuus vastannut alustojen myyntipuheita.
Kolmanneksi NFT:n riskit ovat pysyneet samoina. Infrastruktuurit, joille järjestelmät perustuvat, eivät ole peruskallion luokkaa. On mahdollista, että joidenkin NFT-palveluiden pudotessa pois kilpailluilla markkinoilta aitoustodistukset muuttuvat pahimmillaan digitaalisiksi aaveiksi.
Matkalla metaverseen
NFT näyttää kuitenkin tulleen jäädäkseen luovien alojen liiketoiminnan työkaluksi matkalla metaverseen. Kysymys on siitä, mitkä käyttömuodot osoittautuvat parhaiksi ja vakiintuvat.
Kun Edison keksi fonografinsa 145 vuotta sitten, hän ei tuolloin ollut suunnitellut, että uudesta keksinnöstä tulisi musiikin massajakelun ja -käytön väline. Näin voi käydä NFT:llekin eli ensimmäiset askeleet eivät vielä välttämättä kerro siitä, mihin tie lopulta vie.
Lisätietoja
