Kustantaja puhuu musiikin puolesta

Kuva: Reijo Kekkonen

Yhdistyksen 45-vuotisjuhlan kunniaksi julkaisemme oheisen Reijo Kekkosen kirjoittaman artikkelin, jossa hän kuvaa Sulasolin näkökulmasta erityisesti nuotteihin keskittyvän musiikkikustannustoiminnan historiaa ja nykypäivää. Artikkeli on julkaistu aiemmin Sulasol-lehdessä.

 

Musiikinkustannustoiminnan historia ulottuu ainakin englantilaiseen säveltäjään William Byrdiin (n.1540–1623), joka 1500-luvun jälkipuoliskolla alkoi julkaista ja levittää omia teoksiaan, mahdollisesti myös muiden. Kustannustoiminnan lähtökohtana on ollut nuottimateriaalin valmistaminen eri tahoille ja niiden myötä lisätä teosten esittämistä, mikä säveltäjälle ja siinä sivussa nuottien julkaisijalle on ollut erityisen tärkeää. Kustantaa-verbin juontuukin latinan sanasta costare, joka tarkoittaa jonkin asian takana lujana seisomista.

Jokunen vuosi sitten minulla oli tilaisuus vierailla saksalaisen Schott-musiikkikustantamon toimitalossa Mainzissa Saksassa. Vanha 1700-luvun kivitalo oli säästynyt pommituksilta ja muulta tuholta, ja huokui jännittävää historiaa. Kurkistin mm. Wagner-huoneeseen, jossa oli flyygeli ja kaksi nojatuolia. Richard Wagner oli esitellyt siellä uusia oopperoitaan kustantaja Bernhard Schottille ja hänen vaimolleen.

Minulle jännittävin elämys oli kuitenkin ns. museohuone, jonne oli koottu edustava otos nuotteja eri säveltäjiltä Joseph Haydnista György Ligetiin. Vitriineissä oli useasta teoksesta alkuperäinen käsikirjoitus, kustantajan säveltäjältä saama oikoluettu korrehtuuri ja valmis nuotti. Tuntui aivan uskomattomalta nähdä mm. Ludwig van Beethoven ärhäkät korjausmerkinnät korrehtuurissa ja salin toisessa päässä György Ligetin Continuumin käsikirjoitus, joka oli reunoja myöten täynnä tekstiä.

Musiikkikustantajan tehtävä kirkastui tuossa tilassa entisestään, kun mietin, moniko noista teoksista olisi jäänyt eloon ilman kustantajaa.

Sulasol aloitti soitinmusiikilla

 

Vuonna 1922 Suomen Kuoroliittona aloittanut Sulasol otti heti toimintansa alussa musiikin kustannustoiminnan yhdeksi toimintamuodoistaan. Yllättäen 1920-luvun julkaisut olivat pääasiassa soitinmusiikkia ja yksinlauluja, kuorolauluja niiden joukossa oli vain pari (Toivo Kuulan Nuku ja Viljo Mikkolan Koraalimotetti). Nuo 1920-luvulta 1930-luvulle julkaistut teokset näkivät päivänvalon Sulasolin julkaiseman Suomen Musiikkilehden kansiliitteinä.

Sulasol aloitti varsinaisen irtonuottijulkaisutoimintansa 1930-luvun alkupuolella, jolloin järjestö keskittyi kuoromusiikkiin. Musiikkilehden nuotteja on julkaistu uusina painoksina, joten monet niistä ovat edelleen saatavana.

Koska Sulasol on ensisijaisesti harrastajamusiikkijärjestö, sen kustannustoiminnassa korostuu yhtenä piirteenä pedagoginen ajattelu. Kustannustoiminnan perusperiaatteena on monipuolisuus: liitto on olemassa niin vasta-alkajia kuin ammattitasoisia kuoroja varten, ja ihanteena olisi, että mahdollisimman moni voisi löytää katalogista mieltymyksiään ja tarpeitaan vastaavaa musiikkia.

 

Kuva: Reijo Kekkonen

Säveltäjän aivoituksista kuorolaisten käsiin

 

Miten musiikki sitten päätyy julkaistavaksi? Kentältä nousevien ideoiden ja löytöjen sekä vihjeitä antavien agenttien lisäksi säveltäjät toki myös itse lähestyvät kustantamoa. Kuoromusiikin saralla Sulasol on ammattisäveltäjillekin houkutteleva kanava, sillä liitto tavoittaa kuorot tehokkaasti. Moni taidemusiikin säveltäjä onkin löytänyt innostuneimmat kuulijansa harrastemusiikin parista.

Kaikki ideat otetaan vastaan, tutkitaan ja tutustutaan. Hienoa olisi saada kiinni nuoresta lupaavasta säveltäjästä, jonka kanssa voisi kokeilla yhteistä taivalta. Työ vaatii kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä, ja keskustelut säveltäjän kanssa hienotunteisuutta. Esimerkiksi Einojuhani Rautavaara totesi, että teokset ovat hänen lapsiaan, joille hän haluaa taata turvallisen tien maailmaan. Niitä täytyy kohdella inhimillisesti.

Hyvästä kappaleesta innostuminen on usein spontaania, mutta sopivien teosten etsiminen on työläs prosessi. Siinä täytyy ottaa huomioon niin käytännöllisiä, taiteellisia kuin teknisiäkin seikkoja. Joskus teoksen julkaiseminen voi tyssätä tekstin käyttöoikeuksien puuttumiseen.

Teoksen sävellysteknisten elementtien arvioimisessa on aina oltava varovainen, sillä kömpelöltä näyttävä asia saattaakin olla kiehtova soinnillinen piirre. On tärkeää, että musiikilla on sanottavaa, mutta toisaalta voi olla myös teoksia, jotka eivät itsessään ole niin painavia, mutta toimivat siltana johonkin muuhun.

Kustantajan pitää siinä mielessä pystyä asettumaan musiikin yläpuolelle, että ymmärtää, kuinka erilaisia ihmiset musiikkimieltymyksineen ovat.

 

Kuva: Reijo Kekkonen

Kustantaja puhuu tekijöiden ja heidän teostensa puolesta

 

Kustantajan tärkeimpiä tehtäviä harrastemusiikin alueella on muistuttaa esiintyjäryhmiä siitä, että luvallisia nuotteja ei saa korvata itse tehdyillä (tai kaverin tekemillä) kopioilla ja että kaikista esityksistä on tehtävä ilmoitus Teostolle. Vain sillä tavalla säveltäjä (ja siinä sivussa kustantaja) voi saada jonkinlaisen korvauksen esittäjille ja kuulijoille tuottamastaan ilosta.

Kustantaja on edustamansa tekijän ja hänen teostensa paras puolestapuhuja. Kustantaja tekee parhaansa sen hyväksi, että teosta esitettäisiin ja käytettäisiin tekijän hyväksymällä tavalla ja oikeudenmukaista korvausta vastaan. Uusien kuluttajapalvelujen syntyminen ja nopea kehitys edellyttävät kustantajalta herkeämätöntä valppautta.

 

Aiheesta lisää:

Kustantaminen on yhteispeliä (Pekka Sipilä / Suomen Musiikkikustantajat ry, 2016)

Artikkeli Kompositio-lehdessä (Auli Särkiö-Pitkänen / Suomen Säveltäjät ry, 2020)

Tekijänoikeus – kommentaari ja käsikirja (K. Harenko – V. Niiranen – P. Tarkela)

Sävelten markkinat – musiikin kustantamisen historia Suomessa (Vesa Kurkela/Sulasol 2009)

Lisätietoja

Kekkonen Reijo

Reijo Kekkonen

kustannusjohtaja, Sulasol