Kulttuuriväen voimia on koeteltu korona-aikana toden teolla. Parin vuoden takainen orastava usko uuden hallituksen kulttuurimyönteisyyteen on vaihtunut pettymykseen, tyrmistykseen ja katkeruuteen. Viimeisimmät käänteet ovat tuntuneet jo valmiiksi maahan lyödyn potkimiselta.
Nyt meni hermot, ja sen kyllä huomaa
Ei mikään nosta tätä tunnelmaa*
Näille tunteille on vankka perusta. Kirvelevintä on ollut kulttuurin kohtelu korona-aikana, kun alan toimijat havahtuivat siihen, että taiteella ei näyttäisi olevan mitään todellista arvoa päättäjien silmissä juhlapuheiden ulkopuolella.
Syntilistalle mahtuvat myös kyvyttömyys korjata taiteilijoiden sosiaaliturvan ilmeisiä epäkohtia, luovien alojen erityispiirteiden sivuuttaminen yritystuissa sekä yksityisen kopioinnin hyvitysmaksujärjestelmän uudistamisen jämähtäminen lähtöruutuunsa – kyseisiin korvauksiin kohdistuneesta leikkausuhasta puhumattakaan.
Viimeisimpiä nauloja arkkuun ovat olleet huonosti valmisteltu ja suorastaan tekijävihamielinen esitys tekijänoikeuslain uudistamiseksi sekä kulttuurikenttään kohdistuneet leikkausuhat, jotka pysyvät edelleen ajankohtaisina ensi vuotta koskevasta peruutuspäätöksestä huolimatta.
Nyt meni hermot, mutta mitäs näistä
Kai tästä joskus vielä toivutaan
Toinen toistaan seuraavat avokämmeniskut ovat jättäneet syvät avohaavat kulttuurikentän muistiin ja vieneet pitkälti uskon valtiovaltaan. Tästä huolimatta alan toimijoiden tulisi katsoa peiliin ja arvioida itsekriittisesti, miksi näin on päässyt käymään.
Kulttuurin ja taiteen kentän eri osa-alueiden edunvalvonta näyttäytyy päättäjien silmissä pirstaleisena ja jopa ristiriitaisia viestejä tuottavana toimintana, jolloin kokonaiskuvan muodostaminen on alaa ennestään tuntemattomalle poliitikolle erittäin vaikeaa. Lisäksi kulttuurikentän tapana on ollut käyttää viestinnässään ensisijaisesti megafonia eli huutaa tuskaansa kaikissa mahdollisissa kanavissa.
Nyt olisikin korkea aika pohtia kiihkottomasti, miten hyvin kenttä ja sen eri osa-alueet hallitsevat lobbaamisen ja poliittisen päätöksenteon prosessit. Tuloksekas vaikuttaminen vaatii ennen kaikkea hyvää ymmärrystä siitä, mihin tahoihin tulee vaikuttaa, milloin ja miten.
Olemmeko me kulttuurikentän eri kuppikunnat valmiita luopumaan omista kapeista intresseistämme laajempien ja yhtenäisempien viestien puolesta? Vai haluammeko edelleen huutaa kaikkiin suuntiin viestejämme, jotka tavoittavat pahimmillaan vain omat joukkomme? Joka tapauksessa edessämme on vaikuttamisen sopeuttaminen (toivottavasti) normaalimpaan aikaan.
* Kursivoidut sitaatit teoksesta ”Meni hermot” (säv. Gaetano Savio, san. Armando Ambrosino, suom. san. Juha Vainio)
Lisätietoja
