Metaverse on ollut tämän vuoden kuumin aihe puhuttaessa internetin tulevaisuudesta. Aiheeseen suhtautuminen vaihtelee – kuten aina uuden edessä – vallankumouksellisesta innostuksesta ilmiön nollaavaan vähättelyyn. Musiikkialan toimijoiden on joka tapauksessa syytä tunnistaa metaversen suorat ja välilliset vaikutukset oman bisneksensä kannalta.
Metaversellä tarkoitetaan tulevaisuuden internetiä, joka on eräänlainen rinnakkaistodellisuus fyysisen maailmamme ohella. Se koostuu kolmiulotteisista virtuaalitiloista, joissa voimme reaaliaikaisesti liikkua, toimia ja olla vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa avatar-hahmoina. Lisätyn todellisuuden (AR) teknologiat voivat myös hämärtää todellisen ja virtuaalisen maailman välisiä rajoja eri tavoin.
Esimerkiksi Facebook linjasi pari kuukautta sitten, että sen päätavoitteena on tulla johtavaksi metaverse-yhtiöksi. Metaversessä yhteisöllisyys, luominen, työnteko, kaupankäynti ja kommunikaatio yhdistyvät saumattomaksi kokonaisuudeksi, ja sen sisällä toimitaan kryptovaluutoilla. Sisältöjä ei enää vain katsella tai kuunnella laitteilta vaan kuluttaja on niiden sisällä.
Kaikki tämä kuulostaa tieteisutopialta, mutta metaverse-kehitys on kuitenkin jo hyvässä vauhdissa.
Aiemmassa blogissani käsittelin NFT-ilmiötä, joka osaltaan auttaa omaksumaan metaversen uudenlaisia pelinsääntöjä niin kuluttajana kuin liiketoimijanakin. Musiikin osalta esim. tunnettujen artistien kuten Marshmellon, Travis Scottin ja Ariana Granden avatar-hahmoina tekemät reaaliaikaiset keikat Fortnite-pelissä ovat myös jo osa metaverse-ilmiötä, samoin Abban tuleva virtuaalisia ja fyysisiä esiintyjiä yhdistävä kiertue.
Metaverse avaa yhtäältä houkuttelevia mahdollisuuksia, mutta herättää toisaalta useita kysymyksiä ja huolenaiheita. Miten reaalimaailmat lait kuten tekijänoikeuslaki toimivat metaversessä? Kuka valvoo ja kitkee petoksia ja varkauksia, ja miten? Miten kryptovaluuttojen uskottavuus voidaan taata?
Lisäksi idealistinen ajatus siitä, että kuluttaja voi liikkua avatarina yhdestä virtuaalisesta maailmasta toiseen kuljettaen mukanaan kryptovaluuttaa ja muita hankkimiaan virtuaalisia ominaisuuksia, voi törmätä suurten toimijoiden haluun rajata kuluttajan toiminta vain omaan palveluunsa.
Suomen kaltaisen pienen maan musiikkimarkkinoiden toimijoiden kannalta kaikki tämä voi vaikuttaa turhalta höpinältä, jolla ei ole mitään merkitystä oman bisneksen kannalta. Lyhyellä tähtäimellä se voi pitää paikkansa, mutta näin ajatellessa etsikkoaika voi mennä helposti ohi.
Tärkeintä on omaksua nyt uudenlaisen toimintaympäristön uudenlaiset lainalaisuudet, sillä pienelle ja ketterälle toimijalle voi avautua yllättävän suuria mahdollisuuksia globaaleilla virtuaalisilla markkinoilla. Tarvitaan vain ennakkoluulottomuutta, idearikkautta sekä halua ja kykyä rakentaa yhteistyösuhteita myös oman toimialan ulkopuolelle.
Kuva: Tima Miroschnichenko/Pexels
Lisätietoja
