Artikkelit

Epe Heleniuksesta musiikkineuvos

Epe Heleniuksesta musiikkineuvos

Kuva: Harri Hinkka

Tasavallan presidentti on myöntänyt hallituksemme jäsenelle Epe Heleniukselle musiikkineuvoksen arvonimen. Yhdistys onnittelee lämpimästi Epeä arvonimen johdosta!

Kari ”Epe” Helenius on tehnyt vertaansa vailla olevan, lähes 50 vuotta kestäneen uran suomalaisessa musiikkiteollisuudessa. Helenius on intohimoinen musiikkimies, joka tunnettiin kotikaupungissaan Tampereella aluksi dj:nä.

Harrastus johti vuonna 1972 oman levykaupan Epe’s Music Shop perustamiseen. Heleniuksella oli erityisesti 1970-luvulla keskeisen kulttuurivaikuttajan rooli, kun hän esitteli monia populaarimusiikin vaihtoehtoisia suuntauksia Suomen musiikkimarkkinoille.

Enimmillään seitsemän myymälää käsittävästä kauppaketjusta tuli ajan mittaan käsite kautta Suomen. Levykauppatoiminta johti vuonna 1977 Poko Rekords levy-yhtiön perustamiseen. Myöhemmin Helenius perusti vielä kolme muuta levy-yhtiötä. 

Helenius on Poko Rekordsin ja muiden yhtiöidensä musiikkituottajana ja toimitusjohtajana jättänyt lähtemättömän jälkensä suomalaiseen rock-historiaan. Heleniuksen yhtiöiden tunnetuimpia artisteja ovat olleet mm. Eppu Normaali, Popeda, Hassisen Kone, Ismo Alanko, J. Karjalainen, Yö, The 69 Eyes ja Haloo Helsinki. Kaiken kaikkiaan em. yhtiöiden julkaisemia albumeita on myyty lähes kymmenen miljoonaa kappaletta ja eri artisteille myönnettyjen kultalevyjen määrä on noin 80.

Levy-yhtiöiden ohella Helenius on vuodesta 1978 lähtien toiminut musiikkikustantajana kolmessa perustamassaan yhtiössä: Jee-Jee Music, Poplandia ja Gaga Goodies. Nämä ovat edelleen merkittäviä kotimaisen kevyen musiikin kustantajia.

Helenius on yritystoiminnan lisäksi antanut merkittävästi aikaansa myös musiikkialan yhteisten asioiden hoitamiseen. Hän on näissä toimissaan merkittävästi edistänyt alan toimintaa, kansainvälistymistä ja tunnettuutta. Helenius on toiminut yli 25 vuotta hallituksen jäsenenä mm. Musiikkituottajat – IFPI Finland ry:ssä ja Suomen Musiikkikustantajat ry:ssä. 

Timo Kanervan kirjoittamat Epe Heleniuksen muistelmat ”Epe – Levymoguli” (Johnny Kniga) julkaistaan elokuussa 2021.