Blogi

Uusvanhojen biisien äärellä

Mistä tiedät, että olet tullut vanhaksi? Tai ainakin päässyt siihen ikään, että nykynuoriso ei ole ollut fiilistelemässä ihan samoja asioita kuin sinä? Ihan oikeasti myös jääkiekon MM-95-voiton jälkeen on ollut elämää ja kokonainen sukupolvi Z on ehtinyt sen jälkeen tulla täysi-ikäisiksi ja ylikin. Oletko huomannut, että kadulla kävelee vastaan oman nuoruutesi muoti tai että radio soittaa kappaleita, jotka ovat sinulle jo – ah – niin kovin tuttuja, mutta jotka joku kuulee vasta ensimmäistä kertaa todennäköisesti uusina versiona tuotuna tähän päivään? Aivan…

Edellisessä blogikirjoituksessani vertasin biisejä lapsiin ja puhuin myös mahdollisista ”lapsenlapsista”. Mitä tällä tarkoitin?

Me musiikkikustantajat edustamme tekijän luvalla erilaisia käyttöoikeuksia, ja yksi niistä on olemassa olevien sävelteosten muunnelmat. Näitä kutsun siis leikkisästi ”lapsenlapsiksi”. Kun sävelteoksesta tehdään uusi versio, sillä on aina enemmän tai vähemmän perittyjä piirteitä edeltäjästään. Uusi kappale voi ikään kuin jatkaa tarinaa siitä mihin alkuperäinen jäi.

Tyypillinen ja tällä hetkellä hyvin suosittu esimerkki kappaleen muokkaamisesta on niin kutsuttu samplaaminen eli jo tutun sävellyksen tai sanoituksen käyttö osana uutta sävelteosta joko uudelleen soitettuna tai alkuperäiseltä äänitteeltä lainattuna. Musiikin ”kierrättäminen” on parhaimmillaan ihastuttavaa ja avaa teokselle uusia ulottuvuuksia ja kuulijakuntaa. Joissain tapauksissa uusiokäyttö jopa vihastuttaa, mutta yhtä kaikki se usein yhdistää sukupolvia. Hitit ja ehkä vähän tuntemattomammatkin sävelteokset hakevat ja löytävät paikkansa uusien joukosta, ja äidit ja tyttäret saattavat huomata jammailevansa käytännössä saman biisin tahtiin.

On kuitenkin tärkeää muistaa, että samplaaminen tai sävellyksen/sanoituksen muuttaminen on aina luvanvaraista. Alkuperäisen kappaleen tekijöillä on mahdollisuus päättää siitä missä ja millaisessa yhteydessä heidän teostaan käytetään. Me kustantajat olemme tässäkin tekijän ja etenkin vanhempien hittien kohdalla usein perikuntien apuna hoitamassa prosessia eteenpäin oikeassa järjestyksessä.

Ajatuksen tasolla marssijärjestys on yksinkertainen: tutkitaan (kysytään lupa), hutkitaan (työstetään kappale) ja hoilataan (julkaistaan uusi versio). Todellisuudessa usein ensin tehdään ja sitten aletaan miettimään, tarvitaanko lupa ja mistä sen saa.

Kumpikaan järjestys ei ole oikeastaan väärä, sillä usein lopullisesta luvasta päätetään vasta sitten, kun ajatuksella on lihaa luiden ympärillä joko kirjallisessa tai kuultavassa muodossa. Kannattaa myös muistaa, että prosessi ei lopu luvan saamiseen. Uudesta kappaleesta syntyy uusi ”uusvanha” kokonaisuus, jonka kaupallinen julkaisu tai esitys tarkoittaa hyvässä tapauksessa myös tekijänoikeustulojen karttumista eri lähteistä.

On siis tärkeää sopia luvan yhteydessä tai viimeistään kappaleen valmistuttua myös uusien ja ”vanhojen” tekijöiden välisestä tekijäosuuksien jaosta ja siitä, miten ja missä rooleissa tekijät uudella kappaleella mainitaan. Kustantajan tehtäviin ja ammattitaitoon kuuluu osata keskustella näistä asioista, ja auttaa hoitamaan uusi sävelteos valmiiksi sekä soivassa muodossa että teosrekisteröintien osalta. Silloin artisti, kappaleen tekijät sekä kuulija pääsevät kaikki nauttimaan tehdyn työn lopputuloksesta.

Tältä Spotify-listalta voit kuunnella Warner Chappell Music Finlandin edustamia kappaleita, joita on viime vuosien varrella samplatty osana uusia biisejä.  Listalla on aina ensimmäisenä alkuperäinen kappale, jonka jälkeen on kuultavissa uusi versio.

Kuva: Steve Johnson, pexels.com

Lisätietoja

Kortelainen Marja

Marja Kortelainen

Creative Manager, Warner Chappell Music Finland