Blogi

Musiikin todellinen arvo

Vietämme 8.12. suomalaisen musiikin ja Jean Sibeliuksen päivää. Juhlapäivänä mieleen ei nouse päällimmäisenä musiikin taloudellinen arvo, mutta viime aikoina tehdyt suuret katalogikaupat ovat nostaneet sen otsikoihin.

Bob Dylanin teosten oikeuksista tehty yhdeksännumeroinen kauppa ei ole ainoa laatuaan. Kuluneen vuoden aikana useita globaalin tason hittikatalogeja on tarttunut aktiivisten ostajien kuten Hipgnosisin haaveihin suurilla summilla ja ennätyskertoimilla suhteessa katalogien pitkän aikavälin tuottoihin.

Uutta tässä on ollut se, että kustannusmarkkinoille on virrannut suursijoittajien rahaa miljardikaupalla, ja ostajina ovat toimineet muutkin kuin perinteiset musiikkialan yritykset. Voidaan puhua jopa ylikuumentumisesta suhteessa siihen, että musiikkikustantamisen globaali arvo on noin viisi miljardia euroa vuodessa.

Tämä kehitys kertoo osaltaan digitalisaation etenemisen aiheuttamasta musiikkialan murroksesta.

Yhtäältä streaming-aikakaudella yksittäisten soittokertojen sentin murto-osista koostuvat korvaukset vaativat liiketoiminnassa valtavaa skaalaa eli entistä suurempia oikeusmassoja, jotta järkevä bisnes olisi mahdollista. Tämän vuoksi on odotettavissa, että saamme kuulla katalogikaupoista jatkossakin, ja sen seurauksena musiikkikustannusalalla merkittävien toimijoiden määrä tulee edelleen laskemaan.

Toisaalta digitalisaatio mahdollistaa oikeuksien taloudellisen hyödyntämisen myös musiikista kauempana olevilla digitaalisilla alustoilla kuten Tiktokissa ja Twitchissä. Tämäkin tosin edellyttää tarpeeksi suurta vipuvoimaa neuvotteluissa alustoja omistavien teknologiajättien kanssa.

Yksittäinen tekijä jää tässä asetelmassa helposti häviäjän paikalle, varsinkin jos hän ei toimi myös esiintyvänä taiteilija. Jopa hittejä tehtailleiden tekijöiden skaalakaan ei välttämättä riitä edes peruselannon saamiseen, jos tulot ovat riippuvaisia digitaalisista palveluista. Sama koskee myös pienempiä musiikkikustantajia. Tällöin on luonnollista, että ostotarjouksia kuunnellaan herkällä korvalla. Tosin on muistettava, että tekijöiden ja musiikkikustantajien tulovirrat eivät onneksi ole riippuvaisia vain digitaalisista palveluista.

Korona-aikana on käynyt kuitenkin viimeistään selväksi, että musiikin todellinen arvo ei ole mitattavissa rahalla, vaikka se onkin musiikin ammattimaisen tekemisen ja esittämisen edellytys. Musiikki ilahduttaa, lohduttaa ja yhdistää meitä sekä yksilöinä että yhteisöinä niin hyvinä kuin vaikeinakin aikoina. Tälle arvolle ei ole olemassa hintalappua.

Lisätietoja

Muikku Jari

Jari Muikku

Toiminnanjohtaja

040 719 7480