Blogi

Laskuharjoituksia demolaarin ympäriltä

Mitä kustantaja oikein tekee, kun hän on ”lapiohommissa” tai ”kädet savessa”? Mihin päivät kuluvat, kun uudelle musiikille avataan latua kuulijoiden korviin? Millaiset kustantajan omat korvat ovat? Miksi kustantaja haluaa lomalla pitää musiikkikanavat mykkänä ja miksi hiljaisesti taustalla soiva musiikki voi enimmäkseen ärsyttää?

Suomalaisella kevyen musiikin keskivertokustantajalla on rosterissaan 20 ammattimaisesti ja kokopäiväisesti työskentelevää housewriteria. Nämä ovat uusien biisien luomisen kimpussa viisi päivää viikossa. Ammattimaiset co-write-tiimit tekevät yleensä biisin päivässä tai kahdessa valmiiksi demoksi ja oman kustantajansa kuultavaksi.

Kustantajan tekijät voivat toki kirjoittaa useassa eri tiimissä, mutta kyllä tuosta kevyesti syntyy kymmenen uutta biisiä päivässä. Eli 50 biisiä viikossa ja 200 biisiä kuukaudessa. Huomioiden kunnon loma-ajat, joita tekijät toivottavasti pitävät, päästään vuositasolla 2000 biisiin.

Housewriter-sopimus on luonteeltaan yhteistyösopimus, ja siksi osaa näistä biiseistä tarjoavat eteenpäin myös tekijät itse. Tekijätiimissä on usein mukana jonkun toisenkin kustantajan tekijä, jolloin biisille syntyy luonnollisesti myös toinen ammattimainen reitti portinvartijoiden tai artistien korviin.

Merkittävään osaan tästä biisimäärästä kustantajan on kuitenkin kyettävä ottamaan monenlaista kantaa. Ymmärtämään musiikkia, tekstiä ja usein tuotantoakin. Havaitsemaan onko biisi ”valmis” ja antamaan siitä palautetta. Käydä keskustelua tekijöiden ja tiimin kanssa. Olla tarvittaessa mukana kätilöimässä biisi juuri oikeanlaiseksi ajateltuun tarkoitukseen.

On myöskin ymmärrettävä ja tiedettävä, kenelle biisi sopii ja miksi. Sopiiko se mahdollisesti artistille, jolle se on alun perin kirjoitettu vai mahdollisesti sittenkin johonkin toiseen osoitteeseen, joka on juuri tullut tietoon. Tämä kaikki vuoden aikana x 2000. Tilastollisesti tästä teosmäärästä päätyy julkaistaviksi ja yleisön korviin 15-20 %.

Sitten tulee demopostia tekijöiltä, jotka pyrkivät yhteistyöhön kanssamme. Määrä riippuu kustantajan profiilista ja vetovoimasta, mutta joka tapauksessa demoja tulee paljon. Viikon aikana saamme monia lähetyksiä, joissa on enemmän kuin yksi biisi. Viikossa kuunneltavaa kertyy kymmeniä ja vuodessa useita satoja demoja.

Vastoin yleistä ja täysin väärää käsitystä kustantaja kuuntelee kaikki demot, jotka sille lähetetään. Kustantaja vastaa toki vain niihin, jotka tavalla tai toisella kiinnostavat. Demoja kuunnellaan usein pitemmällä viiveellä kuin sopimustekijöiden biisejä. Niihin on yhtä kaikki otettava kantaa ja kuultava se potentiaalinen biisi tai lahjakkuus rivien välistä eli tunnistettava tuleva ammattilainen tai uusi yhteistyökumppani.

Me kuuntelemme myös ammattimaisesti uutta ja vanhaa julkaistua musiikkia. Joka päivä. Uusia julkaisuja striimipalveluiden listoilta, viraalilistoja, erilaisten musiikkipalveluiden trendilistoja ja tietenkin radiota. Analysoimme, miksi joistain biiseistä tulee hittejä ja miksi useimmista ei. Havainnoimme kansainvälisiä trendejä ja soundeja, ja suodatamme yleisesti tätä kaikkea niin, että voimme palvella tekijöitämme relevantilla tavalla.

Ei siis tarvitse ottaa taskulaskinta esiin ymmärtääkseen, että me kustantajat kuuntelemme musiikkia ja biisejä aivan hurjasti. Emmekä vain kuuntele vaan myös keskustelemme musiikista ja fiilistelemme sitä. Siksi jotkut meistä, ehkä, haluavat vapaahetkinään hiljaisuutta ympärilleen.

Lisätietoja

Frisk Tom

Tom Frisk

Senior Advisor, Kaiku Entertainment