Artikkelit

Future Hitmakers 2020 kiinnosti ennätysmäärää nuoria biisintekijöitä

Yli 200 nuorta musiikintekijää haki keväällä järjestettävälle TOP20 Future Hitmakers -intensiivikurssille. Kurssille valittiin 21 musiikintekijää, jotka pääsevät tunnettujen biisintekijöiden ja muiden alan ammattilaisten mentoroitavaksi.

Teosto, Music Finland, Suomen Musiikkikustantajat ja Suomen Musiikintekijät järjestävät nyt jo viidettä kertaa intensiivikurssin nuorille, lupaaville musiikintekijöille. Tammikuussa starttaavalla kurssilla menestyksekkäät biisintekijät ja tuottajat, kuten Jurek, Axel Ehnström ja Tiina Vainikainen sekä muut alan ammattilaiset sparraavat uransa alkutaipaleella olevia musiikintekijöitä.

”Musiikkiala on ollut viime vuodet murroksessa. Jatkuva uusiutuminen, uusien ideoiden ja virtausten seuraaminen sekä kansainvälistyminen on alan elinehto. Siksi haluamme tukea musiikillisesti lahjakkaita nuoria siinä, että myös biisien teko olisi heille varteenotettava ammatillinen vaihtoehto,” kertoo Teoston asiakkuusjohtaja Jani Jalonen.

Kurssilaiset pääsevät myös itse tekemään musiikkia co-write-tiimeissä ja saavat biiseistään palautetta kurssin mentoreilta. Co-write eli musiikin kirjoittaminen yhdessä on tapa, jolla suuri osa popkappaleista syntyy tänä päivänä.

Koko ohjelma nähtävissä Teoston sivuilla