Suomen musiikkialan kokonaisarvo ja musiikkivienti kasvavat edelleen, osoittaa Music Finlandin tuore tutkimus. Musiikkialan kotimainen kokonaisarvo ja suomalainen musiikkivienti jatkavat kasvua, kertoo Music Finlandin uusin tutkimus. Suomalaisille äänitealan yrityksille kasvua on tuottanut suoratoisto ja kansainvälisesti ovat vahvistuneet tekijänoikeuksiin tai toimijoiden välisiin suoriin sopimuksiin pohjautuvat ansaintamuodot. Musiikkiviennin arvossa näkyy selvästi startup-yritysten voimakas kasvu.
Suomen musiikkialan kokonaisarvo vuonna 2018 oli 945 miljoonaa euroa eli 1,5 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Elävä musiikki muodosti edelleen noin puolet alan arvosta, ja tekijänoikeuskorvausten arvo oli nyt 96 miljoonaa euroa. Voimakkain kasvu näkyi kuitenkin äänitemyynnissä, joka oli kasvanut 11 prosenttia edellisvuodesta ja oli nyt 81 miljoonaa euroa. Äänitemarkkina Suomessa on kasvussa nyt jo neljättä vuotta peräkkäin, erityisesti enenevän suoratoiston ansiosta. Suoratoistopalveluiden osuus äänitemarkkinasta on kasvanut nyt 85 prosenttiin.
Lue Suomen musiikkialan talous ja vienti 2018 -tutkimuksen raportti kokonaisuudessaan täältä.