Kustannustoiminnan perustana ovat sopimuksella luovutetut tekijänoikeudet. Tekijänoikeudet syntyvät automaattisesti lain nojalla eivätkä edellytä mitään muodollisuuksia. Näistä oikeuksista on säädetty tekijänoikeuslaissa.
Taloudellisiin oikeuksiin kuuluvat oikeus valmistaa teoksesta kappaleita sekä oikeus saattaa teos yleisön saataviin. Kappaleiden valmistamista on esimerkiksi nuottien ja laulun sanojen painaminen tai julkaiseminen internetissä, ääni- tai kuvatallenteen tekeminen ja teoksen tallentaminen tietokantaan.
Teos voidaan saattaa yleisön saataviin joko levittämällä sen kappaleita esimerkiksi myymällä, vuokraamalla tai lainaamalla taikka esittämällä tai näyttämällä se julkisesti.
Moraalisiin oikeuksiin kuuluvat oikeus tulla mainituksi teoksen tekijänä (isyysoikeus) sekä oikeus estää teoksen muuttaminen ja yleisön saataviin saattaminen tavalla, joka loukkaa tekijän taiteellista arvoa tai omintakeisuutta (respektioikeus). Moraalisia oikeuksiaan tekijä valvoo itse.
Tekijänoikeudet ovat voimassa tekijän elinajan ja 70 vuotta hänen kuolinvuotensa päättymisestä. Oikeudet periytyvät samalla tavalla kuin muukin omaisuus.
Teosto hallinnoi kustantaja- ja tekijäasiakkaidensa puolesta musiikin julkista esittämistä ja tallentamista ääni- ja kuvatallenteelle. Teosto siis myöntää musiikkiteosten käyttölupia ja tilittää perimänsä korvaukset kustantajille ja tekijöille.
Kustantaja hallinnoi itse musiikkiteoksen käyttöä graafisessa muodossa. Valokopioinnin osalta Kopiosto myöntää luvat, kun on kyse massakäytöstä.
Myös esittävällä taiteilijalla ja äänitetuottajalla on oikeuksia. Heidän lupansa tarvitaan esimerkiksi äänitteen kopiointiin ja levittämiseen, ja heillä on oikeus korvaukseen äänitteen julkisesta esittämisestä. Korvausoikeutta hallinnoi Gramex ry. Esittävällä taiteilijalla on esitykseensä samanlaiset moraaliset oikeudet kuin tekijällä teokseensa. Esittävän taiteilijan ja äänitetuottajan oikeudet ovat voimassa 50 vuotta tallentamisvuoden päättymisestä.