Kustantajan tärkein tehtävä on saattaa teos yleisön saataville. Kustantaja huolehtii musiikin kaupallisesta levittämisestä kotimaassa ja ulkomailla. Kustantaja levittää ja edistää teosta aikaan saamalla siitä kaupallisia levytyksiä ja synkronointeja eli liittämistä kuvatallenteille, myymällä ja vuokraamalla nuotteja sekä hankkimalla teokselle julkisia esityksiä konserteissa, radiossa ja televisiossa.
Kustannussopimuksen olennaisin sisältö on teoksen luovuttaminen kustannettavaksi, jolloin tekijä luovuttaa tietyt tekijänoikeutensa kustantajalle. Kustannussopimukselle ei ole laissa määritelty määrämuotoa. Musiikinkustannusalalla on olemassa vakiintunut tapa laatia kirjalliset sopimukset. Tämä on molempien osapuolten etu.
Kustannussopimuksella tapahtuva tekijänoikeuden luovutus on luonteeltaan yksinomainen. Tekijä ei toisin sanoen voi luovuttaa kustannusoikeutta samanaikaisesti kahdelle eri kustantajalle. Kustantaja voi siis olla varma siitä, ettei kolmas osapuoli voi ilman lupaa taloudellisesti hyötyä kustannetun teoksen julkaisemiseen ja levittämiseen käytetyistä sijoituksista.
Sopimusta laadittaessa ratkaistaan, onko kustantajalla oikeus muuttaa teosta ja luovuttaa edelleen sopimuksen nojalla saamansa oikeudet. Ellei muuta ole sovittu, tekijänoikeuslaki määrää, että teoksen muuttamiseen ja edelleen luovuttamiseen vaaditaan tekijän suostumus. Laki mahdollistaa kuitenkin sen, että liikeyritykselle luovutettu kustannusoikeus voidaan luovuttaa koko liikeyrityksen tai sen kustannustoimintaa harjoittavan osaston luovutuksen yhteydessä.
Tekijänoikeuslaki sisältää monia kustannussopimusta koskevia määräyksiä, joita sovelletaan, elleivät osapuolet ole muuta sopineet. Musiikin kustantamisen osalta nämä säännökset ovat osaksi jo vanhentuneita. Tästä syystä onkin suositeltavaa laatia sopimukset riittävän yksityiskohtaisiksi, elleivät osapuolet nimenomaan halua, että näitä säännöksiä sovelletaan.
Jos tekijän ja kustantajan yhteistyö on vakiintunutta ja laajaa, kustantajan työ lähestyy usein suhdetoimintaa: kustantaja hankkii tekijälle myönteistä julkisuutta ja edistää hänen koko tuotantoaan, ei ainoastaan yksittäisiä teoksia.